Miten meillä menee vuonna 2020?

Hyvin, kiitos kysymästä! Reipas puolet vuodesta 2020 on jo takana ja kiirettä on mukavasti riittänyt. Vaikka korona on sekoittanut monen yrityksen liiketoimintaa nyt keväällä, niin meillä se ei onneks ole liiemmin näkynyt. Projekteja riittää mukavasti vaikka olemmekin tehneet normaalien projektien lisäksi runsaasti ilmaista avustusta sitä tarvitseville yrityksille. Nyt mielestämme mitataan yrityksien innovatiivisuus ja halu mukautua maailman muutoksiin. Meillä toki projektit eivät ole liukuhihnatavaraa, jolloin yrityksien hankinnat ovat paljon harkitumpia.

Haasteita on ollut ennenkin ja tulee aina olemaan

Jos vuosi sitten markkinoinnissa ja verkkopalveluissa kilpailtiin suurimmaksi osaksi referensseillä ja hinnalla, niin nyt innovatiivisuudella ja kekseliäisyydellä. Yritykset ovat paljon avoimempia kokeilemaan uusia juttuja kuin vuosi sitten ja ovat valmiita jopa erottumaan muista. Tämä on hienoa!

Monelle yritykselle korona on ollut erittäin haastavaa aikaa ja tukien saajista on väitelty pitkän tovin. Kenen kuuluu saada ja kenen ei. Sen lisäksi samaan aikaan on kuitenkin myös perustettu uusia yrityksiä. Se on rohkeaa ja hienoa! Samalla se kertoo hienosti, ettei tänne olla jääty paikoilleen makaamaan.

Jos viime vuosina yritykset menestyivät puhumalla, niin nyt viimeistään mitataan ne teot.

Eletään muutoksen mukana

Muutoksia ja elämää on meilläkin tapahtunut jo tänä vuonna kiitettävästi. Emoyhtiömme Indium Technology palkkasi 2 uutta työntekijää keväällä ja 2 lisää heti kesän alkuun. Sen lisäksi mekin saimme myyntiin ja markkinointiin tuntuvaa vahvistusta, jolloin pystymme palvelemaan taas pikkaisen paremmin asiakkaitamme.

Viime vuoden tulos oli jo reilusti positiivinen ja tänä vuonna tavoitteet ovat vieläkin korkeammalla vaikka kevät onkin ollut, hmm… omanlaisensa, niin ei anneta sen vaikuttaa.

Sen pidemmittä puheitta kohti kesää ja huomioidaan muut!
Aurinkoista kesää! ☀️

Jaa artikkeli:

Riemukasta juhannus

On jälleen aika tehdä tuttu ja turvallinen kausipäivitys! Aurinkoisen lämmintä juhannusta ja kesää kaikille! Turvallisesti vesillä,...

Nyt myös me olemme virallinen Shopify Partners

Vaikka Shopify verkkokauppoja on tullut vuosien saatossa tehtyä ja räätälöityä, niin vasta nyt tuli haettu virallinen...

Kaikessa kiireessä

Heeeeeei hei hei, näyttää siltä, että aika moni viimeisimmistä julkaisusta alkaa vähän samanlaisilla sanoilla ”long time...